“On olemassa pahoja tekoja, ja on niitä, jotka katuvat – ja niitä, jotka eivät kadu.”
Näin kiteyttää Tiina Alakärppä puheenvuorossaan webinaarissa ”Voiko nuori olla paha? Kiusaamisväkivallan kova kysymys.”
Ei ole mustavalkoista jakoa hyviin ja pahoihin ihmisiin.
On tekoja, jotka satuttavat – ja on ihmisiä, jotka kantavat niitä mukanaan eri tavoin.
Mutta mitä tapahtuu, kun kysymme tämän vaikeimman kysymyksen:
voiko nuori olla paha?
Pahuus, joka pelottaa meissä itsessämme
Teologi ja tuomittujen terapeutti Tiina Alakärppä on kohdannut työssään ihmisiä, jotka ovat tehneet tekoja, joita yhteiskunta kutsuu pahuudeksi.
Hänen näkemyksensä on radikaali, mutta syvästi inhimillinen: pahuus ei ole jotakin, joka asuu ihmisessä, vaan jotakin, joka tapahtuu ihmisessä.
Pahuus syntyy, kun yhteys katkeaa – toisiin, omaan tunteeseen, omaan ihmisarvoon.
Tiina Alakärppä muistuttaa, että pahojen tekojen ymmärtäminen ei tarkoita niiden hyväksymistä.
Se tarkoittaa uskallusta katsoa kohti – nähdä, mitä ihmiselle on tapahtunut ennen kuin hänestä tuli väkivaltainen, kylmä tai turtunut.
Silloin kysymys ei enää ole siitä, kuka on paha, vaan siitä, mikä on rikkoutunut.
“Jos haluamme omenoita, on turha istuttaa appelsiinin siemeniä.”
Jos haluamme kasvattaa myötätuntoa, emme voi kylvää häpeää.
“Ei ole pahoja nuoria – on vain rikkovaa käyttäytymistä”
Heikki Turkka Aseman Lapsista sanoo sen suoraan:
“Ei ole pahoja nuoria. On vain rikkovaa käyttäytymistä.”
Turkan työ nuorten kanssa paljastaa karun mutta toiveikkaan totuuden: nuoren väkivalta, aggressio tai välinpitämättömyys eivät synny tyhjästä.
Niiden taustalla on lähes aina kokemuksia hylkäämisestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja aikuisista, jotka eivät olleet paikalla.
Moni nuori on kohdannut huonoja kohtaamisia – vähättelyä, leimaamista, nolaamista, ylhäältäpäin tietämistä.
Kun aikuisten maailma ei tunnu turvalliselta, nuori rakentaa oman selviytymisjärjestelmänsä.
Silloin rikkova käytös on viesti: “näe minut.”
Turkka muistuttaa, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi saakka.
Se tarkoittaa, että nuori on vielä keskeneräinen – biologisesti, emotionaalisesti ja moraalisesti.
Jos yhteys katkeaa tuossa vaiheessa, seurauksena ei ole pahuus, vaan vääristynyt tapa selviytyä.
Rakenteellinen pahuus – aikuisten vastuu
Turkka puhuu myös aikuisten pahuudesta – siitä, kuinka helposti sysäämme vastuun pois, leimaamme nuoren ongelmaksi ja unohdamme kysyä, mitä hänen ympärillään tapahtui.
Rakenteellinen pahuus on sitä, että emme näe.
Että koulussa on liikaa oppilaita, vanhemmat ovat uupuneita, ja auttavia käsiä on liian vähän.
Että me tiedämme, mutta emme toimi.
Miksi meillä on nuorten terapiatakuu? Miksi emme sen sijaan auta nuoriamme selviämään niin, että terapiaa ei tarvita?
Todellinen pahuus ei siis asu nuorissa – se hiipii rakenteisiin, jotka jättävät yksin ne, joiden pitäisi olla yhdessä.
TABU Roundtable – vaikeiden kysymysten äärellä
TABU Roundtable syntyi juuri tästä tarpeesta: puhua siitä, mistä on helpompi vaieta.
TABU yhdistää tutkijoita, nuorisotyöntekijöitä, opettajia, vanhempia ja päättäjiä yhteisen kysymyksen äärelle: miten voimme katkaista kiusaamisväkivallan kierteen – ja rakentaa yhteiskunnan, jossa yksikään lapsi ei pelkää arkea?
TABU ei tarjoa nopeita ratkaisuja. Se tarjoaa tilan keskustella, jakaa kokemusta, ja rakentaa yhdessä uusia rakenteita.
Koska jos haluamme, että lapset kasvavat myötätunnossa, meidän täytyy ensin olla valmiita katsomaan pahuutta silmiin – ilman pelkoa, mutta myös ilman tuomiota.
Pahuuden sijasta: yhteys itseen ja yhteys muihin
Kun kysymme “voiko nuori olla paha?”, katsomme peiliin.
Kysymys ei lopulta koske heitä – se koskee meitä aikuisia.
Sitä, miten kohtaamme, miten kannamme vastuuta, ja miten luomme ympäristön, jossa katumus ja korjaaminen ovat mahdollisia.
Ei ole pahoja nuoria.
On nuoria, jotka ovat rikkoutuneet, ja aikuisia, joiden tehtävä on auttaa heitä tulemaan jälleen kokonaisiksi.
💜 “Yksikään lapsi ei saa pelätä arkea.” 💜
Jos haluat liittyä mukaan TABU Roundtable -työhön, laita minulle viestiä! kati@toinentotuus.fi
Rakkaudella,
Kati