Kun nuoren olo alkaa heikentyä – nuorten itsensä sanoin
Miltä tuntuu, kun hyvä olo alkaa kadota? Millaisia pieniä merkkejä näkyy kotona tai koulussa? Entä mitä nuori itse toivoisi, että aikuiset tekisivät silloin?
Näihin kysymyksiin vastasivat nuoret itse. He kuvasivat tarkasti, vaihe vaiheelta, miltä mieli ja keho tuntuvat silloin, kun arki ei enää kanna. Tämä teksti on syntynyt yhteiskehittämisen tuloksena – kuuntelemalla nuoria, keräämällä heidän ajatuksiaan ja rakentamalla niistä kokonaisuuden.
1. Kun kaikki oli hyvin
Elämä tuntuu kevyeltä: on energiaa nähdä kavereita, suunnitelmat syntyvät helposti ja tulevaisuus näyttäytyy täynnä mahdollisuuksia. Myös itsestä puhutaan myönteisemmin – esimerkiksi ”olisi kiva aloittaa uusi harrastus” sen sijaan, että korostettaisiin omia puutteita.
Mitä nuori odottaa vanhemmalta: Huomaa pienet asiat, ole kiinnostunut ja osoita välittämistä.
Pahinta mitä voi tehdä: Vähätellä pieniä kiukkupurkauksia esimerkiksi sanomalla ”se on vaan murrosikä”.
2. Kun oireet alkavat
Arki alkaa painaa. Koulu vie kaikki voimat, unen tarve lisääntyy ja kavereiden näkeminen ei enää houkuta. Nuori vetäytyy huoneeseensa, ärtymys kasvaa ja ruokahalu vaihtelee: joskus se katoaa kokonaan, joskus taas on jatkuva nälkä. Taustalla on usein pelkoa, vihaa ja fyysisiä kipuja.
Mitä nuori odottaa vanhemmalta: Ole läsnä ja tarkkaile vointia, vaikka nuori ei osaisi pyytää apua. Pysy rinnalla, vaikka hän sanoisi ”en halua puhua”.
Pahinta mitä voi tehdä: Vetäytyä itse kauemmaksi, ”antaa tilaa” ja uskoa sanat kirjaimellisesti – usein nuori haluaisi puhua, mutta ei osaa.
3. Kun tilanne on todella paha
Silloin energiaa ei riitä edes perusasioihin. Sosiaaliset suhteet katkeavat, arki rajoittuu sängyn ja kodin seinien sisälle. Itkuisuus ja tunne toivottomuudesta täyttävät päivät: ”tuntuu, että kukaan ei voi auttaa.” Kuolemanpelkokin voi kadota – mikä kertoo tilanteen vakavuudesta, kun tilalle astuu ”kuoleman toiveet”.
Mitä nuori odottaa vanhemmalta: Pysy lähellä, hae apua, vakuuta rakkautta ja kerro toistuvasti: ”en jätä sinua ikinä”.
Pahinta mitä voi tehdä: Suuttua, vetäytyä itse tai aiheuttaa nuorelle tunne, että hän on taakka ja rasite.
4. Kun olo alkaa parantua
Pienet asiat alkavat taas tuntua merkityksellisiltä: energia lisääntyy, ystävyyssuhteet elpyvät, ruokahalu paranee ja aamuisin nouseminen helpottuu. Ärtymys vähenee ja nuori pystyy taas olemaan enemmän oma itsensä. Tulevaisuus ei pelota yhtä paljon kuin ennen.
Mitä nuori odottaa vanhemmalta: Näe ja tue pieniä edistysaskeleita, huomaa vahvistuminen ja anna toipumiselle aikaa.
Pahinta mitä voi tehdä: Kiirehtiä tai vähätellä toipumista esimerkiksi sanomalla ”nyt olet jo kunnossa”.
Mitä tämä kertoo meille aikuisille?
Nuorten viesti on selkeä: he osaavat kuvata tarkasti oman vointinsa muutoksia. Usein he myös toivovat, että aikuinen pysyy lähellä, vaikka sanoisivatkin ”en halua puhua”. Sanojen takana on usein hiljainen pyyntö: älä jätä minua yksin.
Tämä työ on esimerkki siitä, miten yhteiskehittäminen tekee näkymättömän näkyväksi. Kun annamme nuorille tilaa kertoa omin sanoin, opimme tunnistamaan hetket, jolloin he eniten tarvitsevat meitä.