Pahinta oli, kun hyvät olivat hiljaa
Tänään sain jälleen muistutuksen siitä, miksi teen tätä työtä.
Aamupäivä kului yhdessä Tampereen yläkoulussa, jossa oppilaat olivat viime keväänä äänestäneet kymmenestä Meidän lapset -teoksesta viisi suosikkiaan koulun seinille akustiikkalevyille painettavaksi.
Tällä viikolla nämä teokset ovat heränneet henkiin – ei vain kuvina, vaan tarinoina, jotka kulkevat nuorten mielissä ja sydämissä.
Koululaisten äänestivät oman koulunsa seinälle seuraavat toekset:
Minea, Andrei Koivumäki, Jarno Limnell, Mikaela ja Ville Nurminen.
Kolme luokkaa, kolme kohtaamista
- 7. luokkalaisille kerroin Meidän lapset -projektin taustasta ja tavoitteesta ja luin pätkän Andrein tarinaa tsemppimielessä. He eivät olleet vielä olleet koulussa, kun äänestys tehtiin, joten sain kertoa heille koko projektin idean.
- 8. luokkalaisille muistutin Meidän lapset -projektista. Vaikuttavinta ja surullisinta oli, kun näin heidän reaktioissaan hetken, joka pysäytti. He oivalsivat, että heidän äänestämänsä teos Mikaelasta kertookin tytöstä, joka on jo enkeleiden luona. Heille luin osan Minean tarinasta.
- 9. luokkalaisille muistutin myös Meidän lapset -projektista ja luin koko Mikaelen tarinan alusta loppuun.
Kaikille toistin Minean sanat:
”Pahinta oli, kun hyvät olivat hiljaa.”
Sanoma oli selkeä: älä katso vierestä. Jos näet kiusaamista, kerro siitä aikuiselle. Aina ei ole turvallista mennä itse väliin, mutta aina on oikein toimia ja kertoa asiasta eteenpäin aikuiselle.
Jokainen luokkaryhmä oli puheenvuoroni aikana hiirenhiljaa. Näin heidän kasvoistaan, että viesti meni perille – ja kosketti. Se hetki, jokaisen ison ryhmän kanssa, oli minulle arvokkain kokemus aikoihin.
Kun puhelin jää taskuun, jotain tärkeää herää henkiin
Tässä koulussa on tänä syksynä otettu käyttöön kännykkäkielto sisätiloissa – puhelinta ei saa käyttää edes välitunnilla sisällä, vain ulkona. Kieltoa oli harjoiteltu jo toukokuussa, joten syksyllä koulun alkaessa ”palattiin vanhaan normaaliin”.
Mitä näin tänään:
- Sisävälitunnilla äänenvoimakkuus nousi: oppilaat puhuivat, nauroivat ja kommunikoivat aivan uudella tavalla – myös koulun rehtorin kertoman mukaan.
- Ulos lähti vain pieni joukko, joista vain harva oli pihalla puhelin kädessä. Pihallakin suurin osa jutteli porukassa – osa härnäili toisiaan pierusumutteella, joka päätyi opettajan haltuun naurun saattelemana.
- Oppitunneilla kännyköistä ei ole ollut ongelmaa aiemminkaan, mutta välituntien sosiaalinen energia oli selvästi muuttunut.
En usko, että edes ymmärrämme vielä täysin tämän kiellon positiivisia vaikutuksia. Näemme vasta viiveellä, kuinka paljon tällainen muutos voi vaikuttaa nuorten sosiaalisiin taitoihin, vuorovaikutuskykyyn ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen.
Tutkimusten mukaan kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus lisää empatiaa, parantaa ongelmanratkaisutaitoja ja vahvistaa sosiaalista resilienssiä – juuri niitä taitoja, joita tarvitaan myös kiusaamisväkivallan ehkäisyyn.
Miksi tällä kaikella on merkitystä myös Winnion työssä
Winnion ytimessä on rakentaa toimintakulttuureja, joissa ihminen kohdataan ihmisenä – kouluissa, työpaikoilla ja yhteisöissä.
Tämä aamupäivä oli siitä täydellinen esimerkki: kun luodaan ympäristö, jossa on tilaa kuulla toisen tarina, nauraa yhdessä ja olla läsnä, syntyy pohja, jolle turvallinen arki rakentuu.
Tänään lähdin koululta syvästi kiitollisena.
Kiitollisena siitä, että sain kertoa tarinoita, jotka pysäyttävät.
Kiitollisena Minna Pietariselle siitä, että saan tehdä tätä tärkeää työtä hänen kanssaan, hänen upeiden teostensa avulla.
Kiitollisena siitä, että meillä on näiden kymmenen rohkean ihmisen tarinat, joiden avulla koskettaa ja opettaa.
Kiitollisena siitä, että näin nuorten katseissa ymmärrystä ja halua olla niitä, jotka eivät ole hiljaa.
Ja kiitollisena siitä, että pienetkin rakenteelliset muutokset – kuten se, että puhelin pysyy taskussa tai repussa – voivat avata oven suuriin muutoksiin.
Ja haluat jutella tai kuulla näistä projekteista ja huomioista vielä lisää, laita viestiä!
t. Kati
kati@toinentotuus.fi